Vuodesta 1582 tähän päivään
Kujalan tila sijaitsee Perämeren suurimmassa saaressa Hailuodossa. Tilallamme on noin 100 emolehmää, jotka laiduntavat kesät vasikoidensa kanssa Hailuodon merenrantalaitumilla. Nuorta karjaa on noin 170 ja ne asustelevat lämpimässä navetassa tai emojensa kanssa pihatossa.
Myymme merenrannalla kasvatettua luonnonlaidunlihaa suoraan tilalta sekä verkkokaupan ja lähiruokaryhmien kautta. Joko tuoreena tai halutessasi pakastettuna. Suoramyyntivalikoimaamme kuuluvat myös metsäiset makusiirapit, rypsiöljy, jalosteet, viljatuotteet sekä maankuulut Löökikastikkeet, joiden valmistus siirtyi Kujalan tilalle kesällä 2014. Nykyisin tilalla toimii myös kujalanburgeri myyntiauton muodossa.
Kujalan Tilalla meillä on seuraavia nautarotuja: Simmental, Hereford ja Limousin sekä näiden risteytyksiä. Nämä rodut ovat emo-ominaisuuksiltaan hyviä ja pärjäävät hienosti luonnonlaitumilla, sekä myös luonteeltaan ja rakenteeltaan terveitä.
Tilan isäntänä ja emäntänä toimimme me eli Timo ja Susanna Kujala. Timo on syntynyt tilalle ja on pienestä pojasta asti tehnyt tilan töitä. Hän on opiskellut Koivikon maatalousoppilaitoksessa viljelijälinjalla ja jatkoi opiskeluja maaseutuyrittäjäksi.
Vuodesta 2006 Timo on toiminut tilan omistajana ja isäntänä. Oulun ammattikorkeakoulussa Timo opiskeli vielä OAMK luonnonvara-alalla yrittäjyyttä, brändäämista, maataloutta ja jatkojalostamista. Tämän jälkeen vuonna 2013 kun alkoi lihan suoramyynti tilalta niin alkoi myös käytännön itseopiskelu ja tilan kehittäminen.
Susanna tutustui ja osallistui innokkaana alakouluiässä maatilan toimintaan synnyinseudullaan Keski-Suomessa. Tämän jälkeen hänellä on ollut opiskeluja sekä töitä taloushallinnon, myynnin, kouluttamisen, sovellustuen, markkinoinnin, tuotekehityksen ja luonto-ohjaajan saralta. Kun tilanne oli otollinen pariskunnan tavatessa toisensa vuonna 2020 niin Susanna vaihtoi normipäivätyönsä yrittäjyyteen ja alkoi tilan emännäksi Kujalaan.
Vanhoille Hailuotolaisille – siis luotolaisille – tiloille ovat tunnusomaisia tilojen omat, ikivanhat puumerkit. Ne ovat säilyneet tiloilla kautta aikojen polvesta polveen. Puumerkit ovat kuin talon vaakunoita, joita ei saa käydä väärentämään, ”taikka kunnia pois”, kuten Samuli Paulaharju kirjoitti vuonna 1904 teoksessaan Kuvauksia Hailuodosta.
Kujalan tilan puumerkki pohjautuu tilan numeroon 10, jonka roomalainen merkintätapa on X. Ajan saatossa merkki on muuntunut nykyiselleen, kun tilaa on jaettu ja isännät ovat vaihtuneet.
Puumerkkiä käytettiin alunperin asiakirjojen allekirjoittamiseen ja omaisuuden, kuten astioiden, viikatteiden, sirppien tai verkkopuikkarien merkintään. Kirjoitustaidon, ja sen ansiosta omakätisen allekirjoituksen yleistyttyä puumerkki kuitenkin säilytettiin osana asiakirjoja. Onneksi, sillä samalla säilyi aimo annos kulttuuriperimää.
Tilamme emolehmät laiduntavat kesäisin Hailuodon rannoilla Kutukarilla ja Tömppä-Isomatalan alueella. Laidunmaat ovat vanhoja merenrantaniittyjä, joita on laidunnettu ammoisista ajoista saakka.
Tämä perinnemaiseman hoito on hyvin tärkeä osa tilamme toimintaa ja työ on erittäin arvokasta ympäristölle ja alueen uhanalaisille kasvi- ja eläinlajeille. Itse asiassa laiduntaminen luonnonympäristössä on yksi harvoista ruoantuotantotavoista, joka parantaa luonnon monimuotoisuutta. Naudoille luonnonlaidunnus on luonnollista ja lajinmukaista elämää, ja Kujalan lihaan se tuo ainutlaatuisia makuvivahteita Hailuodon rannoilta.
Perinnemaiseman hoidon myötä Kujalan karjan laidunalueiden virkistyskäyttö on parantunut, kun korkea järviruoko, eli ryti, on väistynyt matalampien niittykasvien tieltä. Myös lintujen pesintä onnistuu paremmin. Samoin niittyalueiden maapohja on muuttunut kantavammaksi, eikä ole enää upottavaa liejukkoa.
Kujalan tilan synty ajoittuu 1500-luvun puolivälin jälkeiselle ajalle. Tila on ollut alkujaan kruununtila, eli valtion omistama tila, josta talonpojat ovat maksaneet veroa eli silloista vuokranmaksua. 1600-luvulla veron määrä oli 2 1/3 kappaa ruista ja 8 2/3 kappaa ohraa vuodessa (1 kappa = 4,58 litraa). Veron määräytymisen perusteena pidettiin manttaalilukua, joka oli tuolloin 1/3 manttaalia. Tila on lunastettu verotilaksi 1686.
Tilan merkittävimpiä historiallisia tapahtumia on pikkuvihan aikaisen isännän piilottamat taalerit. Taalerit oli piilotettu kellarituvan porraskiven alle. Vaikka kellaritupa purettiin 1920-luvulla päärakennuksen uuden pirtin ja porstuan tieltä, porraskivi ja kellarituvan alla ollut kellari jäivät koskemattomina paikolleen – ja taalerit pysyivät piilossa. Rahat löytyivät vasta vuonna 1978, kun vanha porstua purettiin uuden eteisen ja saunatilojen tieltä. Nyt taalerit ovat tallessa Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseossa.
Kujalan tilan elinkeinoina ovat aina olleet kalastus, maanviljely ja kaupankäynti. Aikojen saatossa Kantatila on jakautunut useampaan tilaan, tärkeimpinä Kujala, Toikki ja Perälä. Nykyisin näistä tiloista maataloutta harjoitetaan enää Kujalan tilalla. Kalastus jäi pois elinkeinoista vasta 1980-luvun loppupuolella, kun tilan edellinen isäntä Kari Ranta alkoi keskittyä lihakarjan kasvatukseen.
Lehmiä tilalla on ollut 1970-luvun loppupuolelle saakka. Vuonna 1983 karja siirtyi uuteen lämpimään lihakarjanavettaan. Samalla poistui käytöstä vanha kivinavetta, joka on perimätiedon mukaan rakennettu 1790-luvulla. Se ehti siis palvella maatilaa lähes 200 vuotta. Kujalan lihakarjanavetta laajennettiin nykyiseen kokoonsa vuonna 1996. Vuosituhannen vaihteessa siirryttiin ostovasikoista itse uudistuvaan pihvikarjaan, ja ensimmäiset poikimiset tapahtuivat keväällä 2001. Vuonna 2006 emokarjalle valmistui oma pihatto, jossa emolehmät vasikoineen asustelevat.
Kujalan tilan suoramyynti aloitettiin 90-luvulla Hailuodon siikamarkkinoilla. Myynnissä oli ensi alkuun ohra-kauraryynejä ja kaurahiutaleilta. Hailuodon rantalaitumilla kasvatetun lihan suoramyynti aloitettiin syksyllä 2013 samoin siikamarkkinoilla. Lihan käsittelylle saneerattiin tilat entiseen vasikkajuottamon maitohuoneeseen.
Ritvan Herkun maankuulut Löökikastikkeet tulivat Kujalan tilalle kesällä 2014. Kastikkeiden valmistus siirtyi Kujalan tilan elintarviketiloihin, ja Löökikastikkeiden äiti Ritva Heiskari opetti niiden teon kädestä pitäen Kujalan isännälle ja emännälle.
